Lonely Writer: 7 poems in English

Seven poems from me in English. Original poems in Finnish have published in this blog (or somewhere else) earlier. All the translations are made by me, too. I translated all the poems within a day, 6th of October 2011. I apologize because of all possible grammatical disasters & rapings of English language. Do not hesitate to give some feedback. Some of the grammatical errors may be intentional, thus. ;)

Lonely Writer: Sanaliekkejä II

Ahdissaus
Aherruus
Ahmattilaissarja
Aiheenhalinta
Aihepiri
Aisapitoinen

Uuno Kailas – Τέσσερα ποιήματα

Τέσσερα ποιήματα του Uuno Kailas (29.3.1901 – 21.3.1932).

Μετάφραση: Timo Kesti & Anna Maria Alexandrou.

Lonely Writer: Luonnollisesti

 

Jos nisää merkitään ykkösellä ja näkemystänne Jumalasta kakkosella, niin voidaan sanoa, että elämäänne ohjaa algoritmi. 80 % elämästänne on antielämää, jota runot eivät havaitse. 

Dimitris Psathas: Iso laukku ja pieni laukku

Dimitris Psathas: ISO LAUKKU JA PIENI LAUKKU
(Η μεγάλη τσάντα και το μικρό τσαντάκι)

(Oikeussalissa)

Lonely Writer (1999): Kultapuukko

 

 

KULTAPUUKKO

Putos tyhjästä puukko mun vuoteellein
olin yksin ja valvoin kuuta
Oli veitsi tuo täysin kultainen
oli kahvakin norsunluuta

Lonely Writer: Sanaliekkejä

Ansioyöläinen

Anteeksikanto

Asiantunkija

katelbach: B Prelmn .k (2/2)

lauseita Bob Perelmanin a.k.a:sta

Pikkulapsen ääni puhuu, laulaa, parkuu, murtuu. Hei. Sillä välin on ihmisiä, joille puhua. Jokin radio tarjoili tahraisia sointuja. Tarinoita kerrottiin, jolloin pimeys sakeni. Kauhistavia pyörteitä. Se ei ollut vielä tapahtunut. Kolme sijoitetaan neljään menestyksen merkiksi. Hän nielaisi nämä heikkoudet. Joitakin vuosia myöhemmin pöllö huhuili pahaenteisesti kirjassa, josta nostin katseeni. Takaperin soitettuna se oli ryöppy herjauksia. Kaksituhatvuotias valtakunta kahdeksanvuotiaissa aivoissa.

katelbach: B Prelmn .k (1/2)

lauseita Bob Perelmanin a.k.a:sta

Olen usein tietoinen, mutta sade lankeaa nyt näkyvästi. Hän asui täällä, siinä luulossa. Viikon kirjaimet ovat kuin päivät sanoissa. Sitten vasaroiden ääni rakentamassa kulissia. Räjähdyksen voima pyyhki liitutaulun. Heijastus otti valtaansa havaitun tilan, muisto istumassa suorana kuin kynttilä. Kaadoin sellistille viidennen martinin. Jännitystä ei ollut. Saturnusta ympäröivät kivet ja jää. Ajattelu muovaa itseään omaksi kuvakseen, niin suunnilleen kuin mahdollista. Kieloppi ja hölynpöly, sota joka lopettaa kaikki sodat. Klarinetit hajaantuvat pehmeästi.

katelbach: witw

word is the what

– Bamuel Seckett

Sergei Jesenin: Yö tällainen, en unta saa

Yö tällainen! En unta saa…
Kuun valo loistaa kaikkialla.
Kirkastaa muistot tämä yö,
Nuoruuden menneen mieleen tuoden.

Mihály Babits: Kuin tuliset luut roviolla

Ei laulaja laulua luo:
laulu luo laulajan.
Leimua uusi laulu, kaikkivoipa!
Synnytä minut uudelleen, kuvankaunis!

Lonely Writer: Aleksin kanssa

 

Maa punnusten ja taakkojen
Mi on tää kaunainen?

Kosti Joensuu: Oliko se vaahteran palava latva

Oliko se vaahteran palava latva, jonka varjossa nukahdin
miksi se syttyi, repesikö pilvi illan painon alla?

Kenen kosketus painanut haihtuvan huurun unen ikkunaan,
kenen varjo vaeltaa halki keskeneräisen huoneen,
hengittää
luomin suljettujen ovien takana

Kosti Joensuu: Mistä nämä joet tulevat?

Mistä nämä joet tulevat?

Mistä puhkeavat ensimmäiset pisarat, millainen se murhe,
jonka ympärille tämä joki on kasvanut?
kuinka virta kaivoi uomansa poskillesi
jalkojesi juureen

Kitaran äänet putoavat, rikkovat tähtisen veden tässä
tomuisen erämaan keskellä, itku parahtaa läpi tyvenen pinnan:
hän on nostanut kitaransa yksin
matkannut yli vuorten etsimään ensimmäisiä lähteitä
ja laulu kaikuu, sille joka tuntee

Virta nousi uomistaan, nosti kerätyt helmet hiuksilleni
uomasta kasvoi meri, sen kirjava pinta
ristiaallokkoiset seinämät
ikävän laulussa läikkyvät

Turhaan soudamme virtoja ylös,
harhailemme latvojen purot
vesi ei kanna, kanjonit päästä arvoituksiin
lähdettä ei löydy

On laskettava alas merelle
koettava kuinka salatut, mutta kevyet
ovat ensimmäiset
sulkien viillot halki ilman

Kosti Joensuu: Nyn

Nynn                      Nynn     nynyNYT

leijailee kivi kaarensa päähän

kokoamme haipuvat elonkehät pinnalla veden

tä                      tä          tä TÄMÄN ..         ..                      ..

elämän

silmäyksestä toiseen

Kosti Joensuu: Sudenhetki

Yö pakottaa ylös vuoteesta nauttimaan
viimeisen maljan hämärän hetkellä:
seuraan rantakivillä kuolemaa uhmanneen miehen jalanjälkiä
työnnyn metsään
pystyyn kuolleiden puiden onkaloista
pyrähtävät linnut läpi seittien, joita ajattomat kutovat
ja etsin rajaa jossa ajatus murtuisi, seuraan
oudon runon kulkua oksistoon, lintujen jäljissä

Polut katoavat, rantojen risukot vapauttavat viimein
horjuvan askeleen
juuri tällaiset metsät tarvitsevat ihmistä
juuri tällaiset, joissa vain hongat vartioivat tiheikköjen homeisia kääpiä

Kalastajat ovat jättäneet rannat, verkot ja rysät vajoihin
niin veneet lahoavat rannoille
ja kalat katoavat vesistä

Pöllön vihellys leikkaa maiseman:
olen kulkenut liian pitkälle metsän sieluun
läpi halkaistun katajan, hakkuuaukioiden ja teiden
ja on selvää ettei rajaa ole

Tämäkin on vain suunta, jo ulvovat sudet
horsmat valtaavat veneet
sillä kerran he lähtivät
siannahat yllään ja tarpoimet pystyssä kuin aseet
palaamatta enää koskaan

Aurinko nostaa ohimoaan saarten takaa
me lähdemme nyt
sen  hymy on verraton kun lasken sulan lahjaksi matkaltani
maatuvan veneen purjeeksi

Kosti Joensuu: Syksy hämärtää

Syksy hämärtää illat nostaa usvan kasvavan
lampien, peltonotkelmien ylle niittyjen
auringon oranssin kajon

Linnut kokoontuvat parviin
visertävät pääskysten kurkien kirkuvat kuorot
näkymättömissä yllä vaeltavat edesmenneet

Yön revin itseäni irti sinusta
runo puro purolta kohoaa rinta
unet vavahtelevat

Lehdet putoavat, tulipunaisista ja keltaisista peittyy maa
uhmaan aikaa ja päivän saan varastaa
ikuisuudelta,
pelon olkaimet, lannevaatteet pudottaa

Kosti Joensuu: Aamulla tämä selviää meille

Aamulla tämä selviää meille:
veden pinnasta vuoteesi ylle heijastuneet
rantametsien varjot

läpi vuosien ja metsän laulavat linnut tämän mökin seinillä

Nuhruiset hierovat silmiään lasin takana kun uimakivelle
viistää rantasipi pitkin tyventä pintaa
riittääkö tämä meille?

Lumoavaa on heijastunut valo vuoteen yllä
kuin ajatus, joka on ottanut metsän vieraakseen
ja äärettömiin taipuvat varjot laineiden käsivarsilla
unohdetut laulut ja sävelet vailla sanoja
aamujen takaa

Kuurna: Sano, että sama sävel…

   Sano, että sama sävel,
jonka hyräilit silmilläsi
jää soimaan läpi yön ja unen
muodottoman kaaren
ja että kuulet väreilyn kutsun
halki hiljentyneen pylvässalin.