Lonely Writer: Silloin minä tiedän

 

Jos minä tahdon
tästä maailmasta jotain sanoa
ei minulla ole paljon osuvia nuolia
sitäkin enemmän tappavia reseptejä
lääkkeitä, jotka eivät paranna
havaitsisinko tämän taisteluksi
en, enhän toki
en liioin virtaavaksi joeksi
kiviseksi poluksi, joka kiemurrellen johtaa sumuisen metsän läpi
kasvaa ja laajenee
kaikkeuden halkovaksi valtavaksi tieksi
tai murenevaksi muuriksi
jota vauhkoontuneet eläimet puskevat nurin molemmilta puolilta
kuljenko minäkin kuin etsien kadonnutta kissaa
huhuillen kuva kädessä, koiriinkin vedoten
onko tämä kaikki tapahtunut jo tuhansia kertoja
en minä sellaisesta mitään tiedä
mutta tiedän että jonain päivänä
sateen jälkeen
me seisomme yhdessä
rinta rinnan, katsellen samaan suuntaan
samaa kivistä suihkulähdettä
olemmeko muuranneet sen yhdessä, en osaa sanoa
kenties
olemme upottaneet kätemme suihkulähteen kirkkaaseen veteen
silloin kaikki se
mikä ei verkkoihin tartu
mikä ennen oli liian niljaista koskea
virtaa nyt meidän käsiemme ulottuville
eivät kuitenkaan vanhat sillat ja puut
- ne ovat jättiläiskalmari pienessä pimeässä huoneessa -
niihin emme koske
mutta silloin Suomi on Suomi ja kivi on kivi
ja me itse kuin ensimmäinen ihminen ennen lankeemusta
kaikki on itse nimettyä
kaikella on kostea pinta
kun meidän kätemme tavoittavat kuulaan veden
itse Kungfutsekin pitäisi meitä
kunnon kiinalaisina
totuuteen suuntautuneina
kultakauden asukkaina
silloin minä tiedän
mitä sinulle sanoa
ja miten
mutta siihen ei ole tarvetta
sillä sinun kätesi koskee
saman lähteen
kirpeää vettä